Tuupovaara

Etusivu » Tuupovaara – luonnonrauhaa ja historiaa

Tuupovaara – luonnonrauhaa ja historiaa

Tuupovaara on Pohjois-Karjalassa sijaitseva entinen kunta, joka on nykyään osa Joensuun kaupunkia. Tuupovaaralla on pitkä historia ortodoksisen ja luterilaisen maailman kohtauspaikkana ja runonlaulajien asuinsijana. Nykyään Tuupovaaraan kannattaa saapua luonnonrauhan ja historiallisten puurakennusten vuoksi – ja tietysti kokeakseen itäsuomalaiselle kylälle ominaisen vieraanvaraisuuden.

Historia

Tuupovaaran alueella on ollut pysyvää asutusta jo 1400-luvulla. 1800-luvulta vuoteen 1915 alueella vaikutti viimeinen suuri karjalainen runonlaulaja, Pedri Shemeikka, jonka laulusta on myös nauhoituksia. Maanviljelyksessä 1900-luvun alkuun asti kaskenpoltto säilyi alueella olennaisena osana viljelyperinnettä. Vuonna1902 Tuupovaara sai oman puukirkon, joka uusgotiikkaa edustavine piirteineen komeilee edelleen paikallaan. Samoihin aikoihin rakennettu Pyhän Hannan ortodoksikirkko on myös edelleen toiminnassa. 1980-luvulle saavuttaessa maatalous alkoi käydä kannattamattomaksi ja Tuupovaaran alue teollistui nopeasti. Nykyään alueella toimii useita tehtaita, jotka toimivat seudun suurimpina työllistäjinä.

Nähtävyydet

Komeiden puukirkkojen lisäksi puuarkkitehtuurista kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti katsastaa Koskenniskan Mylly- ja kievarimuseo. 1850-luvulla valmistunut myllärin asunto on entisöity 1930-luvun asuunsa usein museoesinein, ja tuvan päätyyn rakennettu kievari on näkemisen arvoinen. Lisäksi vanha vesimylly tuo pihapiiriin aitoa vanhanajan tunnelmaa. Paikalla voi viivähtää pitempäänkin, sillä tontille on rakennettu myös savusauna, jonka voi varata käyttöön, ja jonka tuvassa on sähköt. Historian lehdet havisee ja alueen vanhat kuuset humisee. Tunnelmallinen paikka viettää ikimuistoisia hetkiä.

Suomen viimeistä suurta runonlaulajaa, Pedri Shemeikkaa, voi kunnioittaa käymällä hänen vuonna 1935 pystytetyllä muistomerkillään. Kalevala on Suomen kulttuurin kulmakivi ja Shemeikan kaltaiset laulajat pitivät Kalevalan pohjana ollutta karjalaista runonlaulantaa tuoreena aina 1900-luvun puolelle saakka. Kyseessä on yksi aikansa suurista kulttuurisankareista.

Luonto

Alueen todellinen vetovoimatekijä on luonto: Vaarat, metsät ja vesistöt muodostavat monipuolisen näyttämön useille luontoseikkailuille. Tuupovaaran luonnon voi kokea vaelluspoluilla tai vaikka soutaen tai meloen. Talvi muuttaa luonnon kuin eri maailmaksi, ja tämän voi kokea kätevästi suksin, joko valaistuilla laduilla tai umpihangessa vaeltaen. Alueella on paljon eläimiä ja lintuja, joiden kohtaaminen aidossa ympäristössä on aina kohottavampi kokemus kuin eläintarhan uumenissa. Todellinen luonto on läsnä täällä vaaramaisemien lomassa, korpien kätköissä. Tulehan Tuupovaaraan!