Tuupovaaran Pilkekylät ry.
Tuupovaaran Pilkekylät ry:n perustava kokous pidettiin kesäasukasviikon päätöstilaisuudessa 7.7.2001 Pirttijärvellä. Hyvänä perustana yhdistyksen toiminnalle on Leader-hankkeena kylien yhteisissä suunnitteluilloissa syksyllä 1999 laadittu Kokinvaaran, Mannervaaran, Luutalahden, Eimisjärven ja Pirttijärven kyläsuunnitelma. Tärkeänä kokoontumis- ja tapahtumapaikkana toimii Kokinvaaran koulu. Vuoden 2001 lopussa yhdistyksellä oli 77 jäsentä ja rahaa tilillä 4 356,25 markkaa, joten siitä on hyvä jatkaa!
Yhdistyksen tarkoituksena on
- edistää kylien asukkaiden yleisiä ja yhteisiä toimeentulomahdollisuuksia, kylien vakinaisten ja vapaa-ajan asukkaiden viihtyvyyttä, omatoimisuutta ja yhteistyötä, harrastus- ja kulttuuritoimintaa ja perinteiden vaalimista
- edistää kylien kehittämistä ja elinvoimaisuutta
- toimia alueen kylien edunvalvojana.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
- osallistuu alueen kylien etujärjestönä kyliä koskevaan suunnitteluun ja pyrkii vaikuttamaan päätöksentekoon eri organisaatioissa
- tekee aloitteita ja esityksiä, antaa lausuntoja viranomaisille ja muille järjestöille
osallistuu kylien kehittämistoiminnan suunnitteluun ja toteutukseen - järjestää juhlia, kilpailuja, retkeilyjä, näyttelyitä, kokous- ja opintotilaisuuksia ja muita vastaavia tapahtumia
- tiedottaa toiminnastaan.